Vappuviikonloppuna pyörähdin pikaisen vuorokauden mittaisen minireissun Tukholmaan. Reissun tarkoitus ja kohokohta oli Adelen konsertti, joka oli todellakin reissaamisen arvoinen. Miten kenelläkään voi olla niin upea ääni!?! Ennen konserttia ehdin kuitenkin kiertää muutaman tunnin Tukholman keskustassa ja aika vierähti lähinnä hyvän ruoan parissa sekä kaupoissa pyöriessä. …
Hei kaikille! Pahoittelut että blogi on ollut ihan kuollut useamman viikon. Tälle on kuitenkin hyvä syy. Ensin piti pusertaa gradu valmiiksi (nyt se on vihdoinkin ohi, hurraa!!) ja heti sen palautettuani suuntasin Thaimaan lämpöön noin 2,5 viikoksi lomailemaan, sekä juhlimaan ystäväni polttareita ja häitä. Matkan …
Tämän kevättalven lomareissun lähestyessä (Thaimaa kutsuu ensi viikolla, jei!) on hyvä palata vielä viime vuonna samoihin aikoihin tehdyn lomareissun tunnelmiin. Matkustin siskoni kanssa maaliskuun lopussa kahdeksi viikoksi Meksikoon lomailemaan. Ensin vietimme viikon Playa del Carmenissa ja jälkimmäisen viikon vietimme Cancunissa (näistä lisää tulevissa postauksissa). Reissu …